Ylöwood Rocky-motion pictures presents: Rocky Justice - Tehtävä Alpeilla
Rooleissa:
Rocky Justice - Cool agent : Mä
Miss Stripes - kaunotar : Viiru
Kontakti : Mies punaisessa puvussa
Ohjaus : Mä
Tuottaja : Mä
Kuvaus: isi
Puhelin herätti uinuvan talon aamuyön synkkinä hetkinä. Kuka soittaisi tähän aikaan? Mitä on tapahtunut? Onko joku pulassa? Kysymykset pyörivät päässäni kuin karuselli huvipuiston avajaispäivänä, kunnes liike lakkasi vastustamattomaan pusuun mun poskelle
- Huomenta komistus
Vieressäni makasi edellisen iltana kasinolta mukaan tarttunut kaunotar Miss Stripes, joka oli jo intoa piukassa lähdössä mukaan agenttitehtäviin. Yritin rauhoitella häntä sanomalla, että vastataan puhelimeen ensin ja selvitellään tilannetta. Puhelimessa oli yhtiön johdon edustusta, jotka sanoivat, että mulle olisi tehtävä Alpeilla. Yritin selittää ympärilläni pyörivälle kaunottarelle, että Rocky Justice toimii aina yksin, mutta vastustamaton touhotus sai pääni kääntymään. Tiesin katuvani päätöstä myöhemmin, mutta otin Miss Stripesin mukaan keikalle.
Loikkasimme koneeseen aamun valjetesssa vain huomataksemme ettei firma ollut taaskaan malttanut ostaa ykkösluokan lippuja vaan jouduimme koneen takaosaan. Pahus. Tiesin matkasta tulevan pitkän, joten heittäydyin makuulle ja kehotin neidin tekemään samoin.
Yli kymmenen pitkää tuntia ja pari välilaskua myöhemmin olimme perillä lumen keskellä… ja sitä lunta totisesti olikin! Saavuttuamme huvilallemme, huomasimme aurakuskin unohtaneen meidän majapaikan tyystin.
Oliko tämä yritys vaikeuttaa meidän töitämme? Ketä meillä oli oikein vastassa? Tätä miettiessäni Miss Stripesistä paljastui uusia piirteitä. Hän otti vauhtia ja muuttui yllättäen lumiauraksi!!!
Peittelin hämmennystäni, mutta ajatuksissani olin kyllä ihmeissäni. Muutaman spurtin ja lumisuihkun jälkeen tie olikin aurattu. Ei mikään turha seuralainen - ajattelin…
Ryhdyin suunnittelemaan tehtävää heti päästyämme majapaikkaamme. Saamani tiedon mukaan tapaisimme paikallisen agentin, joka kertoisi tehtävästä tarkemmin. Jostain maailmaa mullistavasta energiatuotannosta olisi kuulemma kyse.
Illan hämärtyessä päätin yllättää Miss Stripesin viemällä hänet hienoon jääravintolaan kolmen ruokalajin illalliselle.
Ilta sujui mallikkaasti ja pikkuneiti oli silmin nähden tyytyväinen. Jos Rocky Justice osaa jotain hyvin, niin se on viihdyttäminen…
Seuraava aamu valkeni pilvettömänä upeaan auringonpaisteeseen. Päivä olisi täydellinen tehtävän suorittamiselle. Päätin vielä ehdottaa neidolle, josko nämä agenttitehtävät jätettäisiin ammattilaisille, mutta yritys kääntää hänen päätään osoittautui turhaksi. Loikkasimme siis autoon ja lähdimme tapaamaan kontaktiamme. Tiesin hänen harrastavan laskettelua, joten suuntasimme rinteeseen.
Seuralaiseni herätti heti ansaittua huomiota, kun kurvasimme lumi pöllyten odottamaan agentin saapumista. Ympäriltämme kuului muun muassa pikkutytön huudahdus: “toi näyttää ihan Lassielta”. Kieltämättä Miss Stripesissä on samaa näköä kuin maailmankuulussa Lassie-näyttelijättäressä…
Kohta yhteyshenkilömme kurvasikin paikalle…
… ja saimme tiedon tehtävästämme. Meidän oli tarkoitus löytää uuden energialähteen mullistava prototyyppi, ennen kuin se joutuisi vääriin käsiin. Toinen agentti oli joutunut piilottamaan sen lumen keskelle paetessaan vihollisia ja meidän piti pelastaa se turvallisiin käsiin.
Lähdime heti töihin ja tekemäni etsivätyön perusteella löysimme paikan melko helposti. Nähtyämme kolon, jonne prototyyppi oli piilotettu, otimme vauhtia…
ja menimme suoraan piilolle…
Sieltähän se löytyi. Energiaa tiivistetyssä pötkössä. Tätä koko maailma tavoitteli ja nyt se oli meidän käsissämme.
Tarkoitus oli palauttaa se turvallisuuspalvelun hoteisiin, mutta juuri kun olin ottamassa sitä itselleni, niin Miss Stripes tarras toiseen päähän ja sanoi, että hänkin haluaa ojentaa sen…
Pienen vääntämisen jälkeen päätimme viedä sen yhdessä tuumin - olimmehan sen yhdessä löytäneetkin.
Maailma oli taas pykälää turvallisempi kun energiapötkö oli oikeissa käsissä.
Päätimme mennä juhlistamaan onnistunutta tehtävää illalla baarin puolelle ja tarjosin neidille kierroksen jos toisenkin. Se osoittautui virheeksi, sillä Frolic-shotit tuntuivat uppoavan neidille kuin vettä vain ja loppuillasta se sitten tapahtui… Miss Stripes nousi tanssimaan pöydille…
… ja me saatiin baariin porttikielto.
Toivoin ettei tieto tempauksestamme olisi kiirinyt pääkonttorin korviin, mutta turha toivo. Rangaistus tuli jo paluumatkalla, joka vietettiin koneen takaosassa kaltereiden takana.
Tiesin kuitenkin tehtävän onnistuneen ja johtoportaankin olevan reissuun tyytyväinen, Siksi nappasin Viirun.. siis Miss Stripesin kainalooni ja sanoin: Hei Baby, ollaan me vaan aika tehokaksikko.
Ykköstulos antoi odottaa edelleen itseään, kun kävin äidin kanssa Kangasalla tokoilemassa.
Kisa alkoi normaalisti tuomaria kätellessä ja paikoillaan makoillessa. Äiti oli kertonut mulle, että tällä kertaa ei ole mitään asiaa nousta sieltä makuulta, ennen äidin lupaa. Se oli kyllä sen verran tosissaan, että mä totesin parhaaksi uskoa… Ekat pisteet olikin sitten parasta, mitä siihen asti oltiin koskaan saatu (10 ja 9).
Sitten alkoi odottaminen. Meillä oli numerolappuun kirjailtu 14, eli monta karvakorvaa kävi meitä ennen kurvailemassa kentällä. Aika meinas käydä jo tosi pitkäksi, kunnes tuomari huusi meidän numeron. Pitää myöntää että mä olin kyllä aika uninen sinne kentälle mennessä ja vaikka äiti yrittikin kovasti piristää mua, niin ei se onnistunut kuin puoliksi. Seuraamiset olivat vain vähän sinne päin (8 ja 7) ja sitten mä nukahdin kokonaan…
Liikkeestä maahanmeno, joka on aina ollut helppo juttu, meni ihan ohi ja mä en huomannut äidin käskyä ollenkaan vaan jatkoin seuraamista takaviistossa… Nollillehan se meni.
Loppua kohti homma alkoi lutviutumaan paremmin ja luoksetulo (9½), liikkeestä seisominen (8½) ja hyppy (9) olivat jo vähän parempaa tekemistä. Kokonaisarvio unissakävelystä oli 8 ja loppupisteet 152½.
Juu, ei olis tarvinnut kuin vitosen siitä maahanmenosta…
Päivänä eräänä saatiin mieluisia vieraita, kun Hessun lauma pyörähti kylässä. Ihmisille oli kyllä käynyt perustavaa laatua oleva virhe, koska Hessu ja Hera oli unohtunut kotiin…
Hyvin pian huomasin kuitenkin, että taskuraketit Lumi ja Vili korvasivat hyvinkin puuttuvaksi ajattelemani vauhdikkuuden vierailusta. Noita kahta hauskaa elohiirtä piti paimentaa ihan kympillä, että pysyin kärryillä missä kumpikin menee. Onneks Viipperä auttoi paimennustöissä.
Raskas työ vaatii hyvää lihashuoltoa ja sitä olikin tarjolla mukavasti Hanna-Kaisan sylissä (!). Aahh.. joo siitä… ja vähän vielä ylempää…
Huollolle kiitoksia, että vetreyttä riitti koko loppuehtooksi.
Junnut kiipeili rappuja ylös-alas ja juoksi ympäri tupaa, joten lämminhän siinä tuli. Oli siis aika pulahtaa poreiden keskelle. Mä tiesinkin jo, että toi allas on turvallinen kaiken kokoisille, joten annoin Viirulle tehtäväksi toimia Baywatch-tyyliin hengenpelastajana. Viiru ottikin tehtävän tosissaan vastaan ja hetken näyttikin että likka on kohta kolmantena pyöränä ankkaleikeissä.
Viliäkin vähän arvellutti, että loikkaako se Viiru vai…
No ei loikannut.. onneksi.
Kiva kun kävitte ja ens kerralla H&H mukaan vierailulle!
Helmikuun huipennuksena mä päätin isin kanssa näyttää kaikille. Jaa mitä? no agiliidon mallia!
Me vähän alustavasti sovittiin, että mennään lujaa heti alusta asti ja kun mä tulin äidin kanssa hallille, niin mä näinkin jo isin kirmaamassa radalla vauhtia hakien. Äiti muistutti että isin pitää reenata muutaman kerran rataprofiilia, jotta se pysyy mun perässä tiukoissakin kurveissa. Hetken kuluttua mä otin isin hihnaan ja me mentiin morjestemaan sisäänheittäjää.
Siinä odotellessamme meidän vuoroa, ohitsemme liiteli hemaiseva naaras täynnä…
Ajatus katkes isin kommenttiin, että mä oon kuin tuoremehupurkki. Mä aattelin että isi tarkoitti mun olevan ulkoa särmikäs ja sisältä raikas, mutta se mumisi vaan jotain ravistettava ennen käyttöä - juttua…
No kun ne tsäänssit meni neidon suhteen kiville, niin sitten keskityttiin rataan, jossa alku, keskivaihe ja loppu meni isiltä kuten pitikin ja tuloksena siis pyöreä nolla ajalla -6.01 ja sijoituksena 6/29.
Se oli sitten nolla numero kolme ja LUVAN kanssa ja sertin saattelemana loikittiin kakkosiin!
Kun tänään aamulenkin jälkeen äiti ja isi pakkas näytelmätarvikkeita kassiin ja mä aloin jo ravistelemaan turkkia oikoiseksi, mutta näytelmäreenit koskivatkin kuulemma vain Viipperää. Kun trio äiti-isi-Viiru hyppäs autoon, niin päätin ottaa pitkät ja rauhalliset päikkärit.
Useamman tunnin jälkeen auto kaarsi pihaan ja kun ovi aukes, niin Viiru tuli kertomaan suu vaahdossa kaikki maailman jutut samaan aikaan. Kun tuo pieni pyörremyrsky rauhoittui ja sai jotain järjellistä suustaan ulos, niin ymmärsin, että pikkulikka oli järjestänyt positiivisen yllätyksen näyttämöllä.
Viiru oli kuulemma näytellyt kriitikon sydämeen alkukierroksella vaaleanpunaisesti, sitten seuraavalla rundilla punaisenpunaisesti ja lopulta vielä kaikkien hyvien näyttelijöiden kehässä toiseksi parhaalla draivilla. Vaikka tuomari oli kuulemma tosi tiukka, niin Viirun kanssa ne oli heti samassa juonenkäänteessä. Tuloksena siis toisiks paras narttu - sijoitus ja vielä vara-serti tykö.
Virallinen lausunto kuului:
Hyvin kaunislinjainen, erittäin hyvän tyyppinen, hieman kevyt alaleuka, hyvät korvat ja hyvä pää, hieman niukat etukulmaukset, hyvä takaosa ja häntä, hyvä karvanlaatu mutta ei täydessä tukissa, liikkuu hyvin. JUK1/PN2/Vara-SERT.
Hyvä Wiippu!
Loppuun vielä mä haluan Viirun kanssa toivottaa kaikille Roki-Plokin lukijoille hyvää ystävänpäivää!
- Päivää
- No päivää neiti. Mikäs teidät korjaamolle toi?
- No kun… tuota
- Sattuiko nolo kolari ja nyt on nokka lytyssä?
- Eiku kyllä nokka on pitkä kuten ennenkin, mutta ongelma on toisessa päässä
- Joku on tullut siis perään?
- No yritystä on koko ajan, mutta vielä ei ole osunut
- Onko teillä liian hiljainen wauhti?
- Mä meen aina täysiä, ei voi siis johtua siitä.
- No mikäs siellä peräpäässä on siis ongelmana?
- Takaperän stefa vuotaa
- Oho, likka pätkäytti ihan ammattitermeillä
- Kotoa käskettin sanomaan niin
- Arvasinkin… Onkohan syynä suuret ajokilometrit tai huono huolto?
- No ei reilun vuoden vanhassa perässä pitäis kulumaa olla
- No entäs se huolto?
- Huollosta oon itse pitänyt huolen ja laatu on ollut priimaa
- No tutkitaans tilanne, mistä tässä on oikein kyse. Sopiiko kurkata?
- Juu, laitetaan tota konepeltiä vähän sivuun
- No kyllä täällä tosiaan vuotoa on…
- Onko se jotain vakavaa? Pitääkö hommata varaosia?
- Ei tässä mitään ongelmaa ole, tätä tyyppivikaa esiintyy liki puolessa kaikista malleista.
- Puolessa?
- Joo, se on niin yleinen vika, ettei sitä enää ees lueta viaksi. Ominaisuus pikemminkin.
- Millaisissa malleissa vikaa esiintyy?
- Yleensä mallisarjan pienimmissä malleissa. Tehokkaat ja isot mallit harvoin vuotaa.
- Okei… kuinkas tää nyt sitten korjataan?
- Ei siihen mitään tilapäistä korjausta ole ja pysyvämmät muutokset poistaa joitain tulevaisuuden päivitysmahdollisuuksia
- Ne päivitykset kuullostaa kyllä kivoilta…
- Joo, niin ne kaikki sanoo, joilla tätä vuotoa esiintyy.
- No mitäs nyt sitten?
- Toi stefa korjaantuu vanhojen kokemuksien perusteella reilussa viikossa itsestään.
- Eli perä falskaa vielä muutamia päiviä?
- Joo. Pysäköinnin jälkeen näkyy maassa muutamia tippoja ja se peräänajon vaara on olemassa
- Pitää sitten muistaa liikkua liukkaasti ja muistaa siivota jäljet.
- Olikos jotain muuta vikaa?
- Yhdessä renkaassa on viilto, mutta ei se menoa haittaa
- No hyvä niin… mä voisin kyllä vielä tarkastaa tarkemmin sen stefan kunnon…
- Hei, niitä peräänajojahan piti välttää!!! Äitiii!!!!
Roksu, nyt kunnolla!
No okei…
Agilityreenit oli plakkarissa ja loppuverryttelyt tehty kun se iski yllättäen kuin ööö… vaikka jääkarhu pakastimesta.
Jaa mikä vai? No tällainen huomionosoitus. Tiia nääs kaivoi autostaan ihan mahrottoman kokoisen pokaalin, joka kuulemma jaetaan hyvistä saavutuksista ja niiden yrityksistä Twilight Moon - kennelin kasvateille. Pokaali on melko uus ja siinä ei ollut vasta kuin kaksi nimeä, mutta tuttu haju siinä oli…
Okei, Lunan ja Sitran hajut mä erotin, mutta en meinannut millään saada sitä kolmatta tuoksua analysoitua kirsun perukoilla, kunnes isi luki Mindin nimen siitä laatasta. No Mindi-siskon hajuhan se oli - tietty! Minsku on jo tokoillut itsensä Tanskan valioiksi, joten sen nimi oli siinä pokaalissa ihan syystä, mutta että mä? Luultavimmin se show-piehtarointi kesällä nosti mun nimen valitsijoiden listoille.
Nöyrin kiitos tästä palkinnosta!
Nyt vain pitää miettiä mitä kaikkea pitää tänä vuonna ponnistella, että “poika” pysyis samassa osoitteessa…
Vuosi on loppu ja tontut hiipii nurkissa
enää ei oo hoppu, joulu tuntuu jo turkissa
Aika on loikoilla lämmössä takan
Kaappaanpa syliin tuon pikku-akan
Kilttejä koiria on oltu osoitteessa tässä
tiedoksi niille, jotka ovat lahjoista päättämässä
Aattona pukkikin käy ja lahjat antaa
mä voin ne reippaana poikana perille kantaa
vuoden aikana reenattiin ja kisattiinkin vähän
nyt on vauhtiin päästy ja tää ei jää tähän.
Uusi kausi tuo mukaanaan paljon reeniä ja koulua
Sitä ootellessa Roki-ploki toivottaa kaikille hyvää joulua !
Whoeef… ymphg…. Ofa jo hää hahua.
Jos sunnuntain sessiosta opin jotain, niin sen että kapula suussa on vaikea puhua.
Äidin kanssa siis reenattiin palikkatestejä, jossa äiti yritti hukata kapulaa ja mä toin sen kilttinä poikana aina takas. Ei toi kapula niin hyvältä maistu, mutta koska sen vieminen äidille tekee äidin iloiseksi, niin miksei…
Mä kerroin sen myös viipperälle, joka pienen alkukankeuden jälkeen vei pulikkaa myös ihan iloisesti.
Se alkukankeus kuulemma johtui siitä, että joku oli kuolannut kapulan limaiseksi… kuka muka?
Kun voimailut oli suoritettu, koko lauma suuntasi mukavalle metsälenkille kalliolle kukkulalle. Monien kiipeämisien jälkeen luonto palkitsi meidät mukavilla maisemilla…
ja kyllähän niitä sitten Viirun kanssa ihasteltiinkin. Pikku-akkakin oli paikoillaan monta sekuntia.
… joka sinänsä on jo saavutus…
Mä kävin toissapäivänä äidin kanssa rokotusilla ja samalla lääkäritäti otti multa tipan verta johonkin tutkimuksiin. Tänään tuli tulos tuosta pisarasta ja se kertoi mun haiman olevan ihan kunnossa. Arvo oli 11.7.
Ei sillä, että sitä olis epäilty, mutta varmistus on paras hyökkäys, vai miten se meni?
Kun äiti aloitti lauseen lauantaiaamuna, että “Rokille olis tänään vieraita naisia tarjolla”, niin alta aikayksikön mä olin hereillä, venytellyt, laittanut turkin oikoiseksi ja juossut ovensuuhun odottamaan miten lause jatkuu.
Kyseessä oli vieraat maalimiesnaiset, eikä ihan se, mitä mulla ekana tuli mieleen. No etsimishommat on aina mukavia, joten intoa piukassa loikkasin autoon.
Parkkipaikalla tehdyn tilannekatsauksen perusteella paikalla oli ihan tuntemattomia reenikavereita, joten ihan normalista koulupäivästä ei tuntunut olevan kyse. Vielä kun äiti vihjas, että sillä kerralla joutuisin odottamaan omaan vuoroa normaalia pidempään, niin aattelin heittää pötkölleni lampaantaljan päälle ja jatkaa kesken jääneitä seikkailuja unien valtakunnassa.
Odottavan aika oli melko pitkä, mutta mä viihdytin itseäni katselemalla muiden tottistöitä kentällä. Lopulta luukku aukes tositarkoituksella ja mähän olin heti valmis. Sukellettuani liiveihin ja vedettyäni äidin hakuradalle, vastassa oli iso lauma ihmisiä valmiina pelastettavaksi. Päättelin, että joku niistä oli varmaan livahtanut jo metsäänkin, joten eikun haku käyntiin!
Äiti lähetti mut matkaan ja mähän lensin kohti ekaa maalimiestä…
Muistin Immo-isin opetukset siitä, että etukulmat kannattaa aina tarkastaa, joten suunta oli selvä. Ja siellähän se eka eksynyt olikin. Otin hyvä asennon ja aloin paukuttamaan…
Kohta äiti tulikin ja maalimiesnainen paljasti maksavarastonsa. Nam. Tätä lisää.
Seuraava lähtö toiselle puolelle rataa…
…tuotti toisen osuman ja lisää maksaa. Kyllähän pieni colliepoika tällä palkalla juoksee…
Sitten tulikin pieni tenkkapoo, kun kolmas lähtö ei tuonut kirsuun yhtään tuoretta hajua. Siis jossainhan se piiloittelija on, mutta missä. Hetken etsimisen jälkeen äitikin alkoi huudella mua, mutta mä aattelin nostaa sen maalimiehen ensin… pitkän etsimisen jälkeen päätin luovuttaa ja menin äidin luo. Yllätykseksi ei tullutkaan uusintalähtöä vaan isot kehut vaikka mitään en löytänyt. Äiti sanoi, että niin voi joskus käydä ja että se on ihan ok, kunhan ei ihan 150m syvälle mee toiste…
Noita tyhjiä juoksenteluita me sitten reenattiin pari muutakin kertaa ja välillä taas mä löysin piilottelijoita ja haukkua paukutin äidin varmistamaan löydöt. Mutta ne tyhjät juoksut taisivatkin olla sen päivän tärkein juttu… niin hullulta kuin se kuullostaakin.
Lopuksi mä sain mahan täydeltä maksanamia kaikilta kivoilta ihmisiltä ja äiti sai monta vinkkiä kuinka se voi auttaa mua ukkojahdissa. Ei siis huono päivä ollenkaan.
Suununtaipäivänä meillä oli tottiskoulua joka sekin meni ihan kohtalaisesti. Kaiken kaikkiaan hauska viikonloppu!
Otsikosta huolimatta kyseessä ei ole piirinsarjan pesistulos vaan numerot on agilityä.
Tämänkertainen kisapaikka kuuluu oikeesti hevosille, mutta me koirat pidettiin salabileet, kun hepat oli päiväkävelyllä takapihalla. Me vakoiltiin niitä Viipperän kanssa, kun ne kopotteli taka-aitauksessa hienot ulkovaatteet päällä. Ne oli autuaan tietämättömiä siitä, että niiden jumppasalissa agiliidettiin ihan kympillä.
Sitten niihin ratoihin…
Meidän eka kierros meni vähän heppahajujen huumassa, vaikkakin mä yritin pysyä isin perässä parhaani mukaan. Just kun mä olin saavuttamassa isiä, niin se ohjas mut putkeen, joka oli ihan lytyssä. Kun mä pysähdyin siihen eteen, niin isi sanoi, että mee vaan, kyllä sieltä uloskäynti löytyy, mutta mä kyllä hetkeks eksyin sinne pussin syövereihin… joku oli yrittänyt selkeesti laittaa pussin kiinni. Epistä!
Löydettyäni ulospääsyn matka jatkui, mutta jo muutaman esteen päästä mulla meni nuotit sekaisin isin kanssa ja tehtiin kahteentörmäys radalla. Loppurata menikin ihan ok ja tuloksena 15vp + 10s, eli 25 pinnaa. Kisan korkein tulos, mutta sillä ei kuulemma voittanut mitään…
Toisella kiekalla palikat sitten loksahti kohilleen ja me mentiin isin kanssa tuhatta ja sataa. Alun hypyt ja puomi meni kuin siivillä ja rengas siihen jatkoksi, mutta sitten tuli sen radan ansa vastaan: keinu! Isin kanssa mentiin kiikulle kuten reeneissäkin, kiikku keikahti nätisti…
… ja niin se oli voitettu juttu! Siitä matka jatkui taas täysillä…
Lopun kieputukset ja kontaktoinnin meni just kuten pitikin ja tuloksena pyöreä nolla ajalla -6,57. Sijoituksena 4/35.
Loppuun vielä superonnitukset reenikamu-Reppulille tuplanollista ja Raisalle nollaradasta ja molemmille tervemenoa kakkosiin!
Isi luki taannoin internetin ihmemaailmasta, että Hakametsässä järjestettäis oikein vestivaalia meille collikoille. Päivämäärä laitettiin (äidin) muistiin ja eilen se päivä sitten oli
Me pakattiin aamusta koko lauma vankkureihin ja liukasteltiin kohti pelikenttää. Viirun kanssa arvuuteltiin matkalla mitä tuleman pitää ja toivottiin syömiskilpailua ja kilpajuoksua… Toinen niistä jopa toteutui!
Pelipaikalla me tavattiin Terra-siskokin ja otettiin pakolliset kreikkalais-roomalaiset nojailut siihen alkuun…
Alkutervehdysten jälkeen ohjelmakin alkoi selviämään. Äiti sanoi, että ekana testattais Viipperän tottelevaisuus. Mua vähän hymyilytti ajatuskin, koska aattelin sen oleva yhtä haastavaa kuin elohopean kesyttäminen, mutta…
… Viiruhan osas ottaa kontaktia
… tulla luokse…
…seurata, seisoa ja hypatä ja tehdä muitakin tokojuttuja ihan tosta vaan! Aika likka!
Kisauran alottava möllisuora Viirulla oli 10,8,10,8,6½,10,9½,9½,9 joka tuotti 174 möllipistettä. Onnea pikkusiskolle. Niin ja Terralle kans, kun oli vain piirun Viirua perässä.
Seuraavana oli vuorossa mun tokoilua, joka meni melko mallikkaasti sitä paikallamakuuta lukuunottamatta. Kontaktia mä otin kuin tarranauha…
ja tulossuora oli ALOn säännöillä: 10,6,8½,8½,9,9,10,9,9 ja yhteensä 168 pinnaa. Äitin kanssa päästiin oikein palkintojen jakoonkin mukaan.
Sitten alkoikin tapahtuman paras pätkä, joka meni kuin siivillä… siis kilvanjuoksu. Meistä ekana mä…
… ja sitten taskuraketti…
Porukan nopein oli Terra, joka nimettömänä pysyvien ja erikoishöylättyjen toimittajien mukaan reenaa wauhtiaan vinttikoirien kanssa… ei siis ihme että juoksu kulkee noin hienosti! Onnitukset Roksun laumalta!
Ennen kauneuskierrosta meille jäi hieman aikaa tutustua vielä paremmin kaikkiin kavereihin, ja Viiru löysikin heti ikäistään seuraa…
Ja Masi-jätkäkin oli paikalla!
Loppunäytelmissä tarkastettiin tietty se, ettei mitään jäänyt hampaankoloon…
… mutta eihän nyt näin hyvässä seurassa mitään sellaista pääse tapahtumaan. Lopuksi vielä ennen kotiinlähtöä halattin kaverit…
… ja jäädään odottelemaan seuraavia häppenigejä.
Sen verran kivaa nääs oli!
Hei… meinas unohtua. Saatiin Viirun kanssa mitalitkin tokoilusta. Viipperä tuli mölleissä kolmanneksi ja mä tokoilin ALOssa ihan ykköseksi asti…
ps. lisää kuvia on tuolla: http://picasaweb.google.fi/vpsoini/collietapahtuma
Aika laukkaa kovaa kyytiä, kun pikku-viipperä on jo vuoden ikäinen.
Mä muistan kun toi pikkupallero tuli meille ekan kerran ja mä olin ihan heti myyty pikkusiskon edessä. Vuosi yhdessä on tuonut tullessaan monet lenkit, leikit ja kommellukset, ja ne on hitsannut meistä varsinaisen voimakaksikon. Tän vuoden aikana mä oon kiintynyt tuohon hirmusiskoon entistä enemmän, vaikka joskus se osaakin olla aika riiviö.
Alla päivän poseeraus aamulenkiltä, just ennen kuin toi sottapytty oli kainaloita myöden kurassa…
Sanalla sanoen: taskuraketti - mutta suloinen sellainen.
Mä pyörähdin yhtenä viikonloppuna myös tokoilemassa Kyröskoskella. Äidin kanssa sovittiin, että tällä kertaa makoiltais pakoillaan ihan coolisti silloin kun käsketään ja muuten seurailtais ja maastouduttais kun käsky käy.
Paikan päällä oli paljon koiria ja kisoja käytiin kahdella kentällä. Joku ammuskeli viereisessä metsässä ja muutenkin oli tavallisuudesta poikkeavaa meininkiä.
Ennen varsinaista koitosta me makoiltiin äidin kanssa katsellen muiden suorituksia ja kaikki näytti menevän hienosti. Kun meidän vuoro tuli paikallamakuussa, niin sitten alkoikin melkoinen trafiikki: joku leikki jonkun kanssa ja omistajat juoksivat kiinnittämään koiriaan. Hetken päästä joku ammuskeli metsässä ja mun molemmilta puolilta koirat nousivat ylös ja lähtivät kohti omistajiaan… Mä en ollut ihan varma tuliko sen paukun aikana joku käsky ja nousin myös ylös… tosin heti kun näin äidin ilmeen, niin maastouduin kiiruusti takaisin… No, nollillehan se taas meni.
Yksi koira meistä kuudesta sai yrittää sitä paikallaan makuuta uusiksi ja kun reenikavereita siihen paikallaanmakuuseen haettiin, niin äiti ilmoitti mut. Toinen kerta menikin sitten ilman mitään ongelmia, kun kukaan meistä koirista ei keksinyt mitään temppuja. Hyvityspisteitä ei kuitenkaan jaettu…
Varsinaisen suorituksen aikana kentälle leijaili niin makkaran kuin jänispaistinkin tuoksu eikä mun keskittyminen ollut kyllä ollenkaan kunnossa… myönnetään. Vaikka mä tiesin, että äitiä piti katsoa koko ajan, niin kyllä mun katse harhaili heti kun tilaisuus tuli…
Suora oli 10, 0, 8½, 7, 0, 8½, 9, 7, 7 ja kokonaispotti vaatimaton 119,5.
Ens kerralla sitten taas lupaan ottaa itseäni niskasta kiinni.
« Previous Entries